Joel Lehtonen: Punainen mylly

Joel Lehtonen: Punainen mylly

Joel Lehtonen: Punainen mylly

Hinta 19,40 €

Joel Lehtosen (1881–1934) teos on tulosta hänen ensimmäisestä ulkomaanmatkastaan Pariisiin vuosina 1911—1913. Sen Punainen Mylly on tietenkin kuuluisa Moulin Rouge, jonka miljöössä Lehtonen tosin viipyy vähemmän aikaa kuin Juhani Aho aiemmin teoksessaan Yksin. Lehtosen tuotannossa Punainen mylly sijoittuu uusromanttisen varhaisvaiheen ja pessimistis-realististen suurteosten välivaiheeseen.

Teos esittelee Lehtosen mm. baudelaisena flanöörinä, kuljeksijana sanan myönteisessä mielessä: ”Ja silloin huomasin sinut, maantie, en kertaa mäeltä. Ja siellä hohdit kutsuvana, aukenit kuin kultainen virta. Sieltä etenit… kaupunkiin, jonka kellojen soitto kuului loitolta, ihanaisena päivänä…Tuntemattoman kauneus, kun ihminen astuu katupaasille, jota ei ole ennen kävellyt, se tulistaa hermot, se nousee päähän kuin juopumus, se loihtii sieluun onnellisuuden unia kuin opiumi.” Baudelairen vaikutusta on myös kaikkien paikkojen samuuden korostamisessa — kaupungit, Helsinki ja Pariisi, ja ihmiset ympäri maailman toistavat toisiaan.

Punaisessa myllyssä Lehtonen on sosiaalisesti tietoinen, ja hänen tyylinsä on voimakkaan maalailevaa. Teos on värikkyydessään koristeellista proosaa, mutta ryhdikästä, hallittua, realistista ja funktionaalista.

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

Otava 1913, näköispainos ntamo 2012. ISBN 978-952-215-263-3

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.